top of page

INGAME

Pelistä yleisesti:

Peli sijoittuu sadunomaiseen fantasiamaailmaan. Hahmot ovat keijuja ja peikkoja, jotka asuvat omissa kylissään, mutta ovat nyt kokoontuneet yhteen ratkaistakseen yhteisen ongelman. Syksy uhkaa jäädä saapumatta, koska syksyn henkeä ei näy eikä kuulu. Neljän vuodenajan kierron toteutuminen on äärimmäisen tärkeää kasveille ja eläimille, joten keijut ja peikot toivovat voivansa hyvästellä kesän ja houkutella syksyn hengen esille yhteisen maagisen rituaalin ja sadonkorjuuhenkisen juhlan avulla.

Rituaalin ja juhlien valmistelujen keskellä läsnä ovat kuitenkin samat arkipäivän ongelmat ja muut henkilökohtaiset asiat kuin aina muutoinkin. Hahmojen sosiaaliset kuviot ovat tärkeä osa peliä. Henkilökohtaiset juonet voivat olla sävyltään sekä positiivisia että negatiivisia. P
elaajahakulomakkeessa voi halutessaan tuoda ilmi, mikäli on pelaajana kiinnostunut enemmän ns. kevyistä tai raskaista aiheista. Hahmoissa näkyy inhimillisten tunteiden ja elämäntilanteiden kirjo, mutta aivan äärimmäisen synkkiä teemoja pelissä ei ole tarkoitus käsitellä.

​

Pelimaailmasta:

Keijujen ja peikkojen lisäksi maailmassa asustaa jos jonkinlaista öttiäistä ihmisistä vesihiisiin, mutta pelihahmojen asuttamalla alueella ei ole eläinten lisäksi muita, jotka olisivat läsnä heidän arjessaan. Metsässä ja vesistöissä kerrotaan kyllä asuvan milloin mitäkin olentoja, mutta on epäselvää, mikä kertomus on totta ja mikä huhupuhetta tai muinaista legendaa.

Maailmassa esiintyy yliluonnollisia voimia esimerkiksi henkien ja magian muodossa. Luonnonhengillä on keijujen ja peikkojen yhteisöissä tärkeä rooli, joka on useimmiten sävyltään positiivinen, mutta osa yliluonnollisista entiteeteistä on vaarallisia tai vähintäänkin pahansuopia. Magia ei itsessään ole hyvää eikä pahaa, vaan riippuu käyttäjästä. Magialla voidaan pyrkiä parantamaan, suojautumaan, kiroamaan, hallitsemaan luonnonvoimia, hankkimaan ylimaallista tietoa,
vahingoittamaan, ennustamaan jne.
 

bottom of page